Puheenjohtajan tervehdys 26.10.2010
Yhdistyksemme tarkoituksena on lisätä asuinalueemme viihtyisyyttä ja turvallisuutta sekä kehittää aluetta toimivana elinympäristönä. Lisäksi tarkoituksena on edistää alueen asukkaiden yhteistoimintaa.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys
- - selvittää alueensa asumiseen ja ympäristöön liittyviä kysymyksiä ja tekee aloitteita kaupungille,
- - valvoo asukkaiden etuja asunto-, liikenne- ja aluekysymyksissä antamalla - lausuntoja sekä tekemällä esityksiä,
- - harjoittaa tiedotus- ja julkaisutoimintaa sekä järjestää koulutustilaisuuksia ja talkoita,
- - harjoittaa aktiivista yhteistyötä Jyväskylän kaupungin sekä sen alueella toimivien muiden asukasyhdistysten kanssa
Alueena Jyväskylän alakaupunki on erilainen kuin ns. historiallinen alakaupunki, joka rajautui Asemakadulta ehkä Puistokoululle saakka. Nyt alakaupungin raja alkaa vasta Kalevankadusta pitäen sisällään koko Tourulan ja rajoittuu Rajakatuun sekä Sepänkatuun.
Toki rajat ovat ainoastaan viitteellisiä. Alakaupungin asukasyhdistyksen jäseneksi voi huoletta liittyä myös muiden asukasyhdistysten "alueilla" olevia taloyhtiöitä, jos heidän hallituksensa katsovat, että alakaupungin asukasyhdistys valvoo heidän etujaan mahdollisesti paremmin.
Tärkeimmät asukasyhdistyksen alueeseen liittyvät saavutukset eli ns. suuret asiat, mitä yhdistys on toiminnallaan saanut toteutettua ovat:
- - Tourulaan menevän Kinakujan sillan toteuttaminen
- - Eskilstunan aukion avara toteuttaminen
- - Puistotorin lasten leikkialueen säilyttäminen
- - Lausunto kaupunginarkkitehdille tori muuttamiseksi nykyaikaiseksi toriksi suunnittelukilpailun avulla
- - Lausunto Tourulan Yrityspuiston "Voimalan" uudesta kaavasta
Nämä loistavat esimerkit kertovat, millaisia toteutuksia saadaan aikaiseksi aktiivisella toiminnalla.
Aktiivinen toiminta onkin kaiken toiminnan edellytys.
Olen valitettavasti aivan varma, että hyvin harva alueemme asukas tai jopa taloyhtiö tiedostaa, mikä on Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry ja mitkä ovat sen toimintaperiaatteet.
Ja se ei ole alueen asukkaiden vika.
Tästä syystä Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry:n hallitus on päättänyt aktivoida huomattavasti yhdistyksen toimintaa. Näin saadaan alueen asukkaat tietoiseksi alueestamme, toiminnastamme ja tavoitteistamme. Uskoisin, että kaikki tämä aktivoi myös asukkaita ja heidän taloyhtiöitään.
Voimakas aktiivisuuden merkki on asukasyhdistyksen omat kotisivut. Se on tätä päivää ja se auttaa meitä aktivoimaan alueemme asukkaita. Uskoisin, että se auttaa myös aktivoimaan ja tehostamaan sitä vapaaehtoistyötä, mitä yhdistyksen hallituksessa tehdään.
Yksi keskeinen ja erittäin tärkeä asia myös koko Jyväskylää ajatellen on tori ja sen ympäristön kehittäminen eläväksi ja toimivaksi toriksi. Sehän kuuluu Yläkaupungin asukasyhdistyksen alueeseen, mutta siellä alueelliset kehittämisintressit ovat ehkä toisella suunnalla. Ja niin kuin jo aikaisemmin sanoin, alueiden rajat ovat vain viitteellisiä. Näin ollen tulemme lähestymään torin ympäristön taloyhtiöitä, jotta yhdessä voisimme vaikuttaa torin ja sen elämän elävöittämiseen ja liiallisen yöllisen ravintolaelämän hillitsemiseen. Siis torin ympäristön taloyhtiöt, liittykää Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistyksen jäseneksi ja voitte vaikuttaa elinympäristöönne!
Kun asuinalue on sellainen kuin itse haluamme, niin mikä onkaan mukavampaa kuin tavata tyytyväisiä oman alueen asukkaita Puistokoulun luistinradalla rusettiluistelutapahtumassa tai Tourujokilaakson siistimistalkoissa.
Teidän palveluksessa,
Eero Kuusela
Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry
Hallituksen puheenjohtaja