Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry:n säännöt

 

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen toimialueena on Vapaudenkadun, Kalevankadun, Puistokadun, Ainonkadun, Sammonkadun, Väinönkadun, Sepänkadun, Rajakadun, Puistokadun, Kankaankadun, moottoritien, rautatien ja Heikinkadun rajaama alue.

 

2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää alueen asukkaiden yhteistoimintaa, lisätä asuinalueen turvallisuutta ja viihtyisyyttä sekä kehittää aluetta toimivana elinympäristönä.

 

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys

  • selvittää alueensa asumiseen ja ympäristöön liittyviä kysymyksiä ja tekee aloitteita kaupungille,
  • valvoo asukkaiden etuja asunto-, liikenne- ja aluekysymyksissä antamalla lausuntoja sekä tekemällä esityksiä,
  • harjoittaa tiedotus- ja julkaisutoimintaa sekä järjestää koulutustilaisuuksia ja talkoita,
  • harjoittaa aktiivista yhteistyötä Jyväskylän kaupungin sekä sen alueella toimivien muiden asukasyhdistysten kanssa.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys

          voi ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja.

 

3. Jäsenet

Yhdistyksen jäseniksi voivat liittyä toimialueella asuvat asunto- ja kiinteistöyhtiöt, muut oikeuskelpoiset yhteisöt sekä yksityishenkilöt.

Jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.

 

4. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.

Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksun maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.

 

5. Liittymis- ja jäsenmaksu

Jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää syyskokous.

 

6. Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtaja sekä 6-10 muuta varsinaista jäsentä.

Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun puolet sen jäsenistä ja lisäksi puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä. Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

 

7. Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai sihteeri, kaksi yhdessä.

 

8. Tilikausi ja tilintarkastus

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.

Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään kolme viikkoa ennen kevätkokousta.

Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kahta viikkoa ennen kevätkokousta hallitukselle.

 

9. Yhdistyksen kokoukset

Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta.

Yhdistyksen kevätkokous pidetään tammi-toukokuussa ja syyskokous syys-joulukuussa hallituksen määräämänä päivänä

Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.

Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella jäsenellä yksi ääni.

Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

 

10. Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen

Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta joko jäsenille lähetettävällä kirjeellä tai yhdistyksen toimialueella sijaitseville ilmoitustauluille kiinnitettävillä tiedotteilla tai jossakin paikallisessa sanomalehdessä.

 

11. Varsinaiset kokoukset

Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. kokouksen avaus
  2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
  3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. hyväksytään kokouksen esityslista
  5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto
  6. päätetään tilipäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
  7. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. kokouksen avaus
  2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
  3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. hyväksytään kokouksen esityslista
  5. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymismaksun ja jäsenmaksun suuruus seuraavalle kalenterivuodelle
  6. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
  7. valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat
  8. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

 

12. Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.